Elämässäni on paljon erilaisia haaveita, joita pitäisi joskus yrittää toteuttaa. Ainakin ryhtyä yrittämään niiden toteuttamista. Mutta miksi sitten aina vain jätän yrittämättä, en itsekään tiedä. Ehkä syynä on pelko, joka saattaa tulla, siitä että pelkään epäonnistuvani. Ja jos epäonnistun pelkään romahtavani ihan kokonaan. Mutta siinähän on aina sana JOS mukana. Joten miksi en sitten lähtisi yrittämään edes, enhän voi mitään menettää jos en edes yritä.

Pikku tytöstä asti olen haaveillut muuttavani ulkomaille, jonnekin kauas etelän lämpöön. Enkä vieläkään ole poistanut mielestäni sitä haavettä. Mutta luulen etten ainakaan lopullisesti koskaan muuta pois Suomesta, mutta pidemmäksi aikaa voin joskus lähteä pois Suomesta. Haluaisin nimittäin lähteä kiertelemään maailmaa ja nähdä eri kulttuureita, erityisesti minua kiinnostaa kaukomaat. Olen käynyt tähän mennessä Espanjan Puerto Ricossa (1999), Intian Goalla (2003) ja Kreikan Corfulla (2007). Eniten olen tykännyt tuosta Intian matkasta, koska Intia maana on hyvin paljon erilaisempi kuin Suomi. Kreikan matka oli myös hyvin mukava, vaikka Kreikka on maana hyvin samanlainen kuin Suomi. Kreikassa toteutin paljon omia unelmiani ja koin onnistumisen tunteita. Kokeilin omia rajojani, mitä uskallan tehdä ja mitä en.

En haluaisi lähteä yksin ulkomaita vaan haluaisin jonkun matkaani mukaan. Tähän olen keksinyt haaveen, jonka luulen olevan vaikea toteuttaa. Haluaisin ja toivoisin löytäväni itselleni miehen joka tykkää myös matkustella ja sitten lähdettäisiin yhdessä matkaan. Mikä sen parempaa olisi kuin lähteä oman miehen kanssa matkaan ja nauttia etelän lämmöstä kahdestaan.

Pitkän aikaa olen haaveillut myös kirjailijan työstä, tai edes yhden kirjan julkaisemisesta. Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja voin itse sanoa, että jotkut teksteistäni ovat myös onnistuneita. Lähinnä kirjoitan runoja ja tarinoita, mutta pari pidempää kirjoitelmaa olen myös kirjoittanut. Ajattelin, että voisin julkaista jonkun pienen runokirjan ja sen jälkeen ajatella jos uskaltautuisin julkaista jonkun tarinoistani. Pitäisi löytää vain se rohkeus, jonka avulla pystyisin ottamaan askeleen ja julkaisemaan teoksiani. Ja voin mainita tämän asian josta olen tyytyväinen, että äidinkieleni numero on ollut aina 9 tai 10. Yläasteen päättötodistuksessa se oli 10, "huonoin" numeroni aine kirjoituksessani on ollut yläasteella 9- (vai olisikohan ollut 8 1/2). Mutta ammattikoulussa "vedin pohjat". Sain yhdestä kirjoitelmasta 2, ja äidinkielen opettajakin kysyi mikä nyt oli pielessä. No olinhan sen kirjoittanut kipu hoidossa kun olin ortopedisellä osastolla. Niin eiköhän ole ihan ymmärrettävää että morfiinin "pöllyssä" ei ole oikein ajatus luistanut ja mennyt kirjoitelma oikein kunnolla "putkeen". No eiköhän se yksi kirjoitelma sallita olevan "hieman" huono arvoisempi. Mulle itselleni oikein naurun aihe. Vieläkin kun sitä olen joskus lukenut, niin aivan kuin olisin sen ekalla luokalla kirjoittanut. Niin naurettavia kirjoitusvirheitä siellä. Mutta eihän aina voi onnistua.