Päivät ovat vain hurahtaneet eteenpäin, enkä ole saanut tänne päivtettyä mitään. Vatsataudin sairastin, joka oli sitten taas moneen vuoteen mulla. Miten sitä tautia vihaankaan. Ja sit mennyt "pää kolmantena jalkana" paikasta toiseen. Nyt hieman rauhoittunut, kunnes taas energia varastot täyttyvät ja lähden taas liikkeelle. Tämä päivä taitaa mennä kyllä vaan lepäillessä yms. sillä olen aivan poikki. Viime yönä kävin hakemassa iskäni Turun lentokentältä kun hän tuli Thaimaan Phuketista. Kivaa ja nyt odotan innolla tuliaisia :) Oli aivan ihanaa ajella yöllä kun ei oikein muuta liikennettä ollut. Ei siinä 03.30-04.00 välillä liikkunut pahemmin kukaan. Lehdenjakjan näin ja sit moottoritiellä venäläinen rekka.

Kentälle oli ihanaa päästä, vaikka Turun lentokenttä onkin kovin pieni ja hiljainen. mutta näin sen pääasian, Thaimaan koneen laskeutumisen. Miten se onkaan niin lumoavaa kun kone näkyy isona siellä yläpuolella kun odottelee lupaa laskeutua. ja sit kun saa luvan ja lähtee laskeutumaan. Valot vaan hohtivat pimeydessä, oli aivan ihana näky. Digikamera oli myös mukana, mutta jätin sen suosiolla autoon kun ulkona satoi taivaan täydeltä lumiräntää. Ja silti siellä piti seistä ja ihailla konetta. Sellainen minä olen :) Odotan jo tulevaa kesää, sillä silloin pääsee Helsinki-Vantaan lentokentän edustalle ottamaan aurinkoa, joka minulle on tosin sivu seikka, mutta pääasiana on se nousevien- ja laskeutuvien koneiden katseleminen. Mahtavaa.