Niin se loma siten jo loppuikin, jo pari päivää sitten. Olisin kyllä mielelläni vielä jatkanut lomaa, ladannut akut oikein kunnolla täyteen. Vaikkatuntuu että sainne ne kyllä ihan tarpeeksi täyteen jo tuolla 4 päivän lomalla. Otin jokaisesta päivästä kaiken irti.

Lomani viimeisin kohokohta oli kun sunnuntaina menin Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ensin petyin kun huomasin yhden kiitotien olevan kokonaan pois käytöstä ja en tiennyt muita paikkoja mistä voisin mennä koneita katselemaan. Eihän tällaista maisemaa ole mukava katsella kun koneet eivvät liiku. Tai no liikkuvat, mutta maata pitkin. Ei silleen mitä tulin katsomaan, eli laskeutumaan ja nousemaan.  

1820067.jpg

No hetken etsittyäni löysin kaikenlaista mukavaa ja hienoa.

Kuten tällaisen ihanan söpön pienkoneen.

1819973.jpg

Mutta eihän tämä minulle riittänyt, vaan lähdin etsimään isompia koneita, niitä laskeutuvia ja nousevia.

Hyvä ettei kyyneleet silmissä olleet kun en meinannut löytää paikkaa josta näkisin enemmän. Varmaan puolisen tuntia ajelin ympäriinsä lentokentän ympärillä, mutten vaan löytänyt sopivaa paikkaa. Mutta lopulta tärppäsi ja tein oikein kultalöydön.

Löysin sen kiitotien pään josta koneet nousevat ja voi miten ihanaa siellä olikaan katsella. Alkuun meni kolme Jumbo Jettiä ylitseni ja miten ihanalta tuntuikaan se koneen mahtavan kova jylinä ja kun hiuksissa tuntui se koneen aiheuttama viima. Aivan mahtavaa.

Parisen kymmentä konetta (vähintään) siinä katselin kun ne nousivat, olin ihan lumoissani. Minulle se lentokoneiden ääni on kuin musiikkia korville. Ja kun muita ihmisiä katselin, heillä oli korvatulpat korvissaan. Ei se melu nyt niin kova ole että sellaiset tarvitsisi. Vaan siitä äänestä kuuluu nauttia. Valitettavasti aikani ei riittänyt niin pitkäksi aikaa kuin olisin tahtonut kentällä olla, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tämän kokemuksen jälkeen tunsin olevani todella onnellinen, kuin uusi ihminen. En tiedä mikä siinä on, mutta lentokoneiden katselusta todella saan paljon voimaa ja energiaa.

Tässä pari kuvaa jotka nappasin, montaa en ehtinyt ottamaan kun tahdoin ennemmin keskittyä vain koneiden katselemiseen ja ihastelemiseen.

1820024.jpg

1820027.jpg

Ja tässä vielä kuva kukkulalta jolla olin ihastelemassa koneiden nousemista ja kuuntelemassa sitä ihanaa ääntä joka koneen nousemisesta tulee.

1820040.jpg

Nyt alan innolla odottamaan lokakuuta, koska isäni lähtee silloin Thaimaaseen, niin olen suunnitellut että lähtisin hänet viemään, niin siinä samalla pääsen lentokentälle. Ja samalla matkalla voisin käydä ilmailumuseossa jonka löysin seikkaillessani ympäri lentokenttää.