No niin, johan se piti arvata jo lähtiessä. Nimittäin lähdin onneissani tuonne lumisateeseen pyörän kanssa. Ja kuten AINA, niin pitihän mun mennä sitten kaatumaan. Taisi olla jo 4 kerta tänä talvena, mutta VASTA ensimmäinen näin lumen aikaan. Aikaisemmat tapahtuneet jäällä kun on liukasta ollut. En voi kuin itselleni nauraa, miten aina onnistunkaan kaatumaan. Mutta voin kyllä sanoa että osaan kaatua taidokkaasti. Vielä en ole pahemmin loukannut itseäni. Nyt tämän talven kaatumisien johdosta olen saanut itselleni mustelmia suuremmaksi osaksi, pahimmat mitä on tullu niin polvi ja kämmenet ruvella. Ja vasen käsi oli pari päivää niin kipeänä ettei sillä pystynyt nostamaan mitään. Ja aivotärähdys kun lensin "kauniisti" selälleni. Sen pahempaa ei ole ainakaan vielä tapahtunut. Ehkäpä mulla on sitten aina matkassa oma suojelusenkeli, joka suojelee mua ettei satu mitään sen pahempaa.

pers64.gif

Tähän loppuun lainaan fysioterapeuttini kirjoitusta.
" Olet sinä kyllä aika vinkura, kun sillä pyörällä lentelet vähän niin kuin mennen tullen.. Sanoinhan että se olisi paras takavarikoida sinulta :)"

Tässä pikku hiljaa alan miettimään, että pitäisiköhän oikeasti tuo pyörä laittaa pois. Nyt varsinkin kun on lunta. Ei kai ...
ange14.gif

( kuvat ovat keijun kuvamaailmasta )